“Populismi” on kirosana ja “identiteetin” käsitteellä on identiteettikriisi.

Tausta kuntoon. Olen elämässäni äänestänyt lähinnä SDP:tä ja Vihreitä. Politiikka ei ole minulle erityisen henkilöitynyt laji, vaan seuraan liikkeitä alimmillaankin puoluetasolla. Sosioekonomisesti minun kannattaisi todennäköisesti äänestää Kokoomusta, mutta aina ei mene asiat yhteen.

Of the people, by the people, for the people

“Populismi” kaikessa leväperäisyydessään on kärjistetysti “tavallisen kansan” tahdon puolustusta jonkinlaista eliittiiä vastaan. Tämä kiihottaminen kansanryhmää vastaan tapahtuu monesti vetoamalla arkisiin, samaistuttaviin, ja usein tunneperäisiin asioihin: verotus, maahanmuutto, rikollisuus. Suomalaisesta vinkkelistä perussuomalainen politiikka ja diskurssi osuu tähän laariin.

En kannata mainittua toimintatapaa. Sen sijaan haluaisin tuoda populistisen politiikan sijaan mukaan populistista kielenkäyttöä. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, vältetään yleispersoonaa, myönnetään virheitä. Osaamme jo sanoa että Ukrainassa on hyökkäyssota jossa tapetaan siviilejä, ei “sotilaallinen erikoisoperaatio” jossa “neutralisoidaan uhkia”. Miksei poliitikon suusta voisi myöntää että me päätimme asian näin, eikä “on päätetty”? Voisiko joskus todeta olleensa väärässä, eikä vierittää syytä edelliselle hallitukselle tai “uuteen tietoon”? Politiikassa ei ole sanoja ja tekoja, vaan sanat ovat tekoja.

Yksi esimerkki turhasta verbaaliakrobatiasta tulee Kokoomuksen ajamista tämän kauden veroleikkauksista. Selkeästi suurin niistä hyötyjä ovat suurituloiset. Kuitenkin, heidän toistuva mantra on, että keskituloisille tuli suurin kokonaispotti. Faktuaalisesti näin varmasti on, mutta keskituloisia on myös määrällisesti eniten, ja samalla tietyt leikkaukset (työhuonevähennys, ammattiliittomaksut) johtavat lopulta yksilötasolla nollasummapeliin. Keskivertoinen suurituloinen saa suuren hyödyn, keskivertoinen keskituloinen saa jotain skaalalla pienestä menetyksestä pieneen hyötyyn. Kokoomus sortuu kategoriavirheeseen. Asiasta tai kokonaisuudesta vääntäminen ei minusta vaikuta siltä, oliko politiikka itsessään millä motiiveilla tehtyä, vaan asiaa monimutkaistamalla pyritään menettämään kansan kiinnostus aiheeseen; kansankiihotuksesta tulee kansanlatistamista, ja aihe putoaa kollektiivisesta tajunnasta. Ydinäänestäjäkunta on pidetty tyytyväisenä, muut on saatu tylsistettyä hiljaisiksi.

Kannattaisinkin eräänlaista inhimillistä lähestymistapaa: ihmiset eivät halua tai jaksa ajatella makroekonomian trendejä tai muuta ylikorostetun vaikeaksi muotoiltua paskapuhetta. Asioilla on merkitystä, ja niistä tulisi keskustella rehellisen kansankielisesti – oli kyse rahasta taloudesta tai sodasta puolustuksesta.

Osiensa summa

Puolueita on vain kourallinen, mutta harvalla kahdella ihmisellä on poliittisesti täysin samat intressit tai vakaumukset. Jos politiikka on kompromisseja, niin on myös poliittinen identiteetti. Vaikka äänestän erimerkiksi SDP:n ehdokasta, olen todennäköisesti hänen kanssa eri asioista enemmän eri mieltä kuin samaa mieltä. Samoin saatan olla vaikka Perussuomalaisten ehdokkaan kanssa jostain asioista samaa mieltä, mutta joistain eri. Kokonaisuus ratkaisee ja tietyt aiheet korostuvat toisten yli. Mielestäni jo siitä syystä liiallinen heimokuntaisuus olisi hyvä riisua politiikan areenalla. Ymmärrän toki käytännön pakon typistää ja kategorisoida kansaa eri viitekehyksiin ja äänestäjäsegmentteihin. Politiikan naamio kuitenkin tuppaa turhan usein hautaamaan oikeat ongelmat latteuden kerroksen alle.

Veikkaan myös, että moni valitsee kuppikuntansa identiteetin mukaan. Eri puolueilla on vahvat brändit, ja moni äänestäjä epäilemättä ostaa tämän brändin ennen itse politiikkaa. “Haluan identifioitua kokoomuslaiseksi, joten äänestän kokoomusta” – hyödytti kokoomuslainen politiikka henkilöä tai ei. Mielestäni tämä ei ole epärehellinen tapa valita kannatustaan, mutta toivon äänestäjiltä pientä itsetutkiskelua asian suhteen, sillä uskon sen myös vaikuttavan siihen minkä numeron lappuseen kirjaa. Loppupeleissä poliittisen vaikuttamisen massalle se on ainoa numero jolla on merkitystä.