Teknodrome

Joka toinen vuosi järjestettävät Teknologiamessut pyörähtivät Pasilassa. Olin tapahtumassa toista kertaa: aiemmin opiskelija-aikoina, nyt ammatillisista ambitioista.

Vielä kerran, tunteella

Kävin ensimmäisen (ja edellisen) kerran Teknologiamessuilla muistaakseni vuonna 2009 tai 2011. Tällöin kyseessä oli opiskeluaikojen luokkaretki, ja muistot ovat parhaimmillaankin hatarat. Varsinaisia ammatillisia mielenkiintoja ei varmaan tuohon aikaan ollut karttunut, joten visiitti oli tuskin mitään satunnaista pööpöilyä ja markkinointimateriaalin keräilyä kaksisempaa. Samanlaisia opiskelijoita näki nytkin pyörivän pitkin salia, joka lämmitti mieltä.

Tällä kertaakaan tuskin olisin tapahtumaa hoksannut, kunnes työkaveri vinkkasi että aikoo viettää siellä keskiviikon. Huomasin myös tapahtuman olevan pääsymaksuton, joten mikäpä sen kivempaa kun työkalenteri näytti muutoin tyhjältä. Ammatillista itsetuntoa hivelee ajatus siitä, että viimeksi muistan ympäristön tuntuneen hiukan vieraalta ja sekavalta, mutta nyt onnistuin löytämään jonkun oman punaisen langan ohjelmistosta.

Teemabileet

Messuilla tuppaa olemaan vaihtuvat teemat. Teknologiamessut eivät olleet poikkeus, ja teemat oli omille apina-aivoilleni helpoiten hahmotettavissa katsomalla messualueen esiintymislavoja:

Energy, hydrogen, and maintenance stage. Tämä selittääkin itsensä ja kuvastaa itselleni liki täydellistä nimeämislogiikkaa.
MX-System stage. Sponssilavan kryptisen nimen takana on Beckhoff-nimisen lafkan automaatiojärjestelmä. Aiheet olivat automaation lisäksi sulautetuissa järjestelmissä ja kvanttilaskennassa.
Robotics stage. Selittää itsensä. Palveli myös kvanttiaiheita, luultavasti lavalogistisista syistä.
Tech corner. Pitkälti AI-pöhinänurkka, josta löytyi myös 3D-tulostuksen aihepiiriä. Lavaa sponssasi muun muassa 3D-tulostusyhdistys FIRPA, joka selittänee tätä.
Tivia stage. TIVIA on ICT-ammattilaisten järjestö, ja ohjelmisto pyöri kyberturvallisuuden ja koulutuksen ympärillä.

Pääteemat itselleni olivat AI:n hyödyntäminen, kyberturvallisuus, ja kunnossapito. Olo oli kuin musiikkifestareilla: kolmipäiväisessä tapahtumassa keskiviikon tarjonta oli selvästi itselleni osuvin, vaikka myös tiistaina ja torstaina olisi ollut yksittäisiä mielenkiintoisia esityksiä. Messupäivästä tuli lopulta tiivis, ja ohessa yhteenveto niistä parista edityksestä mitä ehdin ihmettelemään.

Tekoäly 3D-suunnittelun tukena

https://teknologia.messukeskus.com/tapahtumassa/ohjelma/?mkdtl=20251106&mkdtt=20251105&ohjelma=9536

Jo otsikkotasolla tämä oli melkoinen napakymppi omaan työhöni liittyen. Sisältö liittyi enemmän mekaaniseen suunnitteluun ja muotoiluun, mitä osasinkin odottaa. Oma ydinalueeni keskittyy suurempiin kokonaisuuksiin eikä niinkään yksityiskohtiin, mutta periaatteet ovat molemmissa samoja. Etenkin oheinen kaavio (vapaasti mukaillen) resonoi:

Puhun usein AI-jutuista töissä, ja tämä summaa omia ajatuksia hyvin. “AI” ei ole mikään itseisarvo, vaan ennemminkin viitekehys tai toimintatapa. Se auttaa automatisoimaan tylsiä ja varsin mekaanisia prosessinosia, mutta kuten valokuvauksessa on tapana sanoa, automatiikka on hyvä renki mutta huono isäntä. Työkalujen käyttäjillä on edelleen arkkitehtuurivastuu siitä mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa, ja millaista ratkaisua siihen nikkaroidaan.

Miksi tämä on tärkeää? Taustalla on kaksi merkittävää tekijää: aika ja laatu. Vietetään lyhyt taustoitushetki.

Anttilan hinnalla

Nopeat, riittävän hyvät prototyypit ovat arvokkaita. Otetaan esimerkiksi jonkunlaisen istuimen suunnittelu, koska samaa esimerkkiä käytettiin esityksessä. Mikä on sen käyttötarkoitus? Tuleeko se olohuoneen löhönurkkaan, vai hammaslääkärin vastaanotolle? Onko se tarkoitettu itsekseen myytäväksi, vai räätälöitynä johonkin tiettyyn tilaan ja tyyliin? Olemme päässeet ensimmäiseen laatikkoon: ymmärtämään käyttötarvetta, ja millainen olisi siihen sopiva ratkaisu. Aiemmin olisin kenties lähtenyt luonnostelemaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja kynällä ja paperilla, tai jonkinlaisella digitaalisella työkalulla. Kun saan designin kutakuinkin oikeaan galaksiin, teen erilaisia tasokuvia (miltä istuin näyttää edestä, sivuilta, takaa). Näiden pohjalta kenties siirryn 3D-mallintamaan istuimesta kolmiulotteista versiota, jonka pohjalta alan työstämään tarvittavia materiaaleja ottaen huomioon valmistustavat – vaikuttavathan ne aivan ratkaisevasti lopputuotteen hintaan. Pelkkien alkupään versioiden tekemiseen voisi kulua viikkoja per versio, koska piirtämiseen ja mallintamiseen menee aikaa.

Vaihtoehto B on nopeuttaa kohtaa “piirrä ja ~~arvaa~~ mallinna” erilaisilla AI-pohjaisilla työkaluilla. Kaikki alkaa edelleen ongelman ymmärtämisestä ja ratkaisemisesta. Tämän jälkeen käytän jonkinlaista generatiivista AI-kuvatyökalua (kuten Midjourney) tekemään erilaisia versioita, jotka vastaavat suurin piirtein visiotani. Teen samalla automatiikalla tasokuvat, jotka vien 3D-mallinnussoftaan (kuten Blender). Täällä AI raksuttaa tasokuvista sotkuisen mutta funktionaalisen 3D-pohjamallin. Aikaa on viikkojen sijasta kulunut tunteja, saavuttaen funktionaalisesti saman lopputuloksen. Tästä eteenpäin siivoan mallia hiukan, ja jatkan työtäni. Kenties huonekalun valmistettavuuden arviointiin on oma AI-työkalunsa, joka auttaa viilaamaan designin yksityiskohtia paremmiksi: jos tehdään asia näin niin hinta on X euroa, jos tehdään se aavistuksen erilaisesti niin hinta on puolet siitä. Suunnittelijalla on säilynyt autonomia ratkaisevien valintojen suhteen, ja se hidas/tylsä/työläs osuus on korvattu automatiikalla.

Stokkan laatua

Erilaiset suunnitteluprojektit voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: perussuunnittelu (“basic design”), ja valmistussuunnittelu (“detailed design”). Jos olemme rakentamassa taloa, perussuunnittelu olisi seinien, ikkunoiden, ja ovien asettelua ja tärkeimpiä LVI-järjestelmiä (mistä esimerkiksi viemäröinti ja ilmanvaihto kulkee). Valmistussuunnittelussa taas tehdään muun muassa tarkempia LVI-reitityksiä, koska pääpointtina on saada tietoon , sekä itse työkuvat, joiden perusteella se talo lopulta rakennetaan. Näin yksinkertaistettuna. Perussuunnittelu on ensiarvoisen tärkeä vaihe, sillä vaikka itse suunnittelutyön hinta on pieni verrattuna materiaalikustannuksiin, niin perussuunnitteluvaiheessa lukitaan jo iso osa koko projektin kustannuksista lukkoon, koska se piirtää suurimmat (= kalleimmat) suuntaviivat. Samalla kuitenkin tässä vaiheessa tietoa itse projektista kertyy jatkuvalla tahdilla, ja suunnittelu on suurelta osin muutostenhallintaa. Jos tässä vaiheessa tehdään jokin virhe (esimerkiksi jätetään jokin rakennusmääräys huomiotta), ja virhe päätyy aina rakennusvaiheeseen asti, niin loppupeleissä alkuvaiheen virhe kertautuu projektin edetessä. Toisin sanoen, virheet ovat kalliita ja niiden ehkäiseminen on keskimäärin hankalaa. Jos taustalle saadaan jokin älykäs työkalu auttamaan suunnittelijoita tekemään parempia versioita nopeammin, on koko prosessi laadukkaampi, ja se heijastuu koko projektiin. Tämä ei poista suunnittelijoiden ammattitaidon ja pelisilmän tärkeyttä, eikä (ainakaan vielä) korvaa rakennustyöläisiä roboteilla.

Kuten ennenkin, työkaluja voi väärinkäyttää, ja kaikki on lopulta käyttäjästä itsestään kiinni. Naulan saa halutessaan seinään ruuvimeisseliä, ja ruuvin vasaralla.

Puolustusvoimat muuttuneessa puolustusmateriaalimarkkinatilanteessa

https://teknologia.messukeskus.com/tapahtumassa/ohjelma/?mkdtl=20251106&mkdtt=20251105&ohjelma=9572

Ensinnäkin, propsit messujen pisimmästä yhdyssanasta.

Puolustusvoimat olivat tapahtumassa läsnä usean esityksen voimin. Sign of the times. Herra kenraali kertoi varsin kansanläheisesti PV-hankinnoista, ja edellisen esityksen kärkisanoma taipui myös tässä omaksi viestikseen: hankintojen tekniset speksit ovat usein toissijaisia, ja toimittajan oleellisin kyky on ymmärtää käyttöympäristön tilannekuva, taustat, ja ongelmat. Tästä irrallaan mainittiin pari merkittävää tekijää, jotka niputan esimerkeiksi aiheesta.

Työtä ei tehdä yksin. Puolustusvoimat tekevät paljon erilaista yhteistyötä, aina kaksinkeskeisistä (eli bilateraalisista) sopimuksista suurempiin kehyksiin kuten NATOn hankintaorganisaatio NSPA ja pohjoismainen NORDEFCO. Tämä tarkoittaa, että erilaisten järjestelmien ei tule tukea pelkästään omien rajojemme sisäisiä ajoittain spesifejä käyttökohteita, vaan myös laajempia kansainvälisiä kokonaisuuksia. Näistä etenkin NATO-kuviot ja erilaiset yhteensopivuudet ovat nousseet pinnalle myös omissa työkuvioissani, eli aihepiirin merkitys on varsin laaja. Konkreettisena esimerkkinä annettiin vaikkapa erilaiset ohjausjärjestelmän: jos suomalainen sotilas vaihtuu läpsystä ruotsalaiseen tai norjalaiseen, pitäisi käyttöliittymän olla käytettävyyden tasolla tuttu kaikille.

Puolustusteollisuudessa aikajänteet ovat pitkiä. Tämä on tullut myös omalla kohdallani vastaan: tietynlaisia aluksia saatetaan rakentaa ja ylläpitää kutakuinkin samankaltaisina 50 vuotta, jolloin myös tärkeimmät ohjelmistot pysyvät suunnilleen samoina. 50 vuotta on kuitenkin ohjelmistomaailmassa absoluuttinen ikuisuus, eli yhtälö on käytännön näkökulmasta mahdoton. Vähän samaa ongelmaa kerrottiin olevan erilaisissa asevoimaorganisaatioissa, joissa esimerkiksi aseteknologioita ostetaan tänään, ja ne ovat vanhentuneita huomenna. Suunnittelu ja hankinnat “tekniikka edellä” ei ole kannattavaa, eivätkä sovi suorituskykyä pitkäjänteisesti palvelevaan toimintaan.

Tietämysperusteinen kunnonvalvonta ja analytiikka koneissa ja laitteissa

https://teknologia.messukeskus.com/tapahtumassa/ohjelma/?mkdtl=20251106&mkdtt=20251105&ohjelma=9592

Itselleni iltapäivän vikaa veti professori, joka jo etukäteen pahoittelu luennoimista ammattitautinaan. Koska hän väänsi tämän vitsin jo ennakkoon, voin itsekin myöntää että esitys oli omaan makuun varsin teoreettinen.

Ennakoiva kunnossapito on osana omaa työarkeani, joten sinänsä tiedän mistä on yksinkertaistetusti kyse: tiedämme että vaikkapa jäähdyttimessä olevan tuulettimen pitäisi pyöriä tietyssä tilanteessa tietyllä nopeudella, ja jossei se sitä tee, tulee jossain kohtaa ongelmia. Ongelmat ovat aina halvempia ja nopeampia huoltaa ennakkoon kuin korjata jälkikäteen.

Omat kotiinviemiset esityksestä koskivat näitä ennakoivan kunnossapidon taustamalleja. “Malli” tässä tapauksessa on kuvaus siitä, mitä eri arvot (pyörimisnopeudet, jännitteet, virtaukset…) ovat normaaliolosuhteissa, ja mitä tarkoittaa jos ne eivät ole. Aihealue ei ole yksiselitteinen, koska yksiselitteinen tutkiskelu ei aina riitä, vaan taustalle tarvitaan malleja eri aspekteille eli vaikkapa lämpötiloille, virtauksille, sähköille, ja mekaniikalle. Katsot ikkunasta ulos ja toteat että tihkusäähän kannattaa ottaa sateenvarjo, mutta pian tajuat kulkemisen olevan helpompaa ilman varjoa tuulen vuoksi. Pelkän sadedatan lisäksi olisi ollut hyötyä myös tuulisuudesta.

Samalla mukaan tempaistiin tekoälyn hyödyntäminen datan käsittelyssä. Kerrotun mukaan tekoälytyökalut ovat käyttökelpoisia strukturoidun datan käsittelyssä (esim. aikasarjadata, “ajan hetkellä T lämpötila oli X”) mutta huomattavasti heikompaa kontekstuaalisessa tai dynaamisessa datassa: jätät paksumman takin kotiin koska ulkona paistaa aurinko, mutta suuri osa matkasta menee kylmässä varjossa. Tekoäly kenties osaa mitata ovesi edustan säätilannetta ja antaa pukeutumisvinkkejä sen mukaan, mutta ehkei se osaa huomioida kaikkia koko matkan pituuden ja ajankohdan osatekijöitä. Nämä osat yhtälöstä vaativat järjestelmätietämystä, eli juuri sitä fiksua ihmistä väliin.

Yhteenvetona

Tapahtuma oli mukava, vaikka eri ständeillä tulikin käytyä maltillisesti. Muutamiin uusiin ja vanhoihin tuttavuuksiin tuli törmättyä ja kuulumisia vaihdettua, ja lisäksi sain etenkin tässä käsiteltyihin tekoälyasioihin lisää mietintäalaa.

Uskon, ettei tapahtumasta nauttiminen vaadi sen kummempaa osallisuutta teknologiateollisuuteen. Esitykset ovat oikein valittuna riittävän poikkitieteellisiä ja kansankielisiä, että niistä saanee aihetta ajatuksille itse kukin.