Tilastot ovat subjektiivista matematiikkaa. Näin ainakin sanon joko haastaakseni riitaa matematiikan opiskelijajärjestön pikkujouluissa, tai herättääkseni jonkin asteen lähdekritiikkiä eri yhteyksissä.

Jo muinaiset kreikkalaiset

Filosofianörteille tässä aihepiirissä ei ole mitään uutta tai eksoottista. Platon tiivisti aihepiiriä Valtio-dialogissaan jaetun janan vertauksella. En aio teurastaa sitä yhteenvedollani (vaikka olisi kivaa suututtaa sekä matemaatikot että filosofit), mutta yhtä kaikki, tässä kontekstissa ajattelen sitä doxan eli yleiskäsityksen jalostamista epistemeksi, tiedoksi. Toisaalta epistemen voi myös aseistaa työkaluksi, jolla sitä voidaan käyttää osana suostuttelua ja puhetaitoa, retoriikkaa.

“9 hammaslääkäriä kymmenestä suosittelee”. Onko hammastahna siis hyvä? Mitä se yksi sitten suosittelee? Väite perustunee jonkinlaiseen matemaattiseen totuuteen – heppoisimmillaan soitto 10 hammaslääkärille, tai sitten isolla prässillä supistettu tunnusluku laajemmasta otannasta vertaisarvioitua tutkimusaineistoa. Markkinointiosaston näpeissä tästä muodostuu mielleyhtymän kautta kuluttajalle suunnattu doxa: “jos noin moni ammattilainen suosittelee, niin uskon sen olevan terveydelle ja hyvinvoinnille positiivinen” on täysin perusteltava ja ymmärrettävä kanta. “Sen on oltava hyväksi” on itsevarmuudessaan hiukan virheellisempi päätelmä.
Se mitä se 1 hammaslääkäri tekee tai ajattelee on sinänsä irrelevanttia, ja pahimmillaan väite voi johtaa virhepäätelmään “1 hammaslääkäri kymmenestä on ammattitaidoton”. Internet-väittelyissä varmasti varsin yleinen hyppäys siitä huolimatta.

Mutta entä kun siirrymme tästä hammastahnadoxasta kohti dianoiaa? Haastamme käsitystämme systemaattisemmalla datalla. Kevyimmillään tämä voi olla neutraalin lähtökohdan lähdekritiikkiä, raskaimmillaan sitä saman vertaisarvioidun tieteellisen tutkimusdatan tuottoa jolle alkuperäinen väite kenties alkujaan perustui. Onko syntynyt mielipiteeni perusteltu pelkästään annetun väitteen nojalla? Tämä on ihan hyvä lähtökohta jatkon tutkiskelulle.

Tilastotieteilijät voivat heittää omat laskelmansa siitä miksi “9 hammaslääkäriä 10:stä” ei ole matemaattisesti erityisen vakuuttava väite, mutta väite on jo retorisesti melko puutteellinen (Miksi suosittelee? Kenelle?).

Homo mediocris

Harva meistä on oikeasti keskiverto. Olen itse kohta nelikymppinen, kantasuomalainen, pääkaupunkiseudulla asuva mies. Koen perusspekseiltäni olevani varsin tavallinen tallaaja, ihmisten Skoda Fabia.

Tilastokeskuksen mukaan keskiarvosuomalainen on ev.lut. kirkkoon kuuluva, naimaton, suomea äidinkielenään puhuva 45-vuotias nainen. Jos tunnistat tästä itsesi niin onnittelut: olet totisesti keskiverto. Itse puhun äidinkielenäni suomea (joskin huonosti), mutta muilta osin menee huti. Vanhaa vitsiä myötäillen tilanne menee viimeistään siinä abstraktiksi, kun keskivertoperheessä on 2,7 jäsentä.

Maailmankansalaisuudessa mennään hiukan toiseen suuntaan, jolloin mandariinikiinaa puhuvat 31-vuotiaat kristityt miehet ovat kuin pisarat meressä. Olemme jälleen sortuneet virhepäätelmään, eräänlaiseen kompositiovirheeseen.

Avain pakoon

Esittämäni esimerkit ovat tietoisesti kärjistettyjä ja loogisesti ontuvia. Tapausten alla oleva data on kylmää faktaa, mutta esitys oli epärehellistä; jäätelö ei lisää hukkumiskuolemia. Aiheessa kuin aiheessa auttaa pitkälle terve lähdekritiikki ja medialukutaito. Näitä vahvistettiin meillä aikoinaan lukiossa todella vahvasti (kiitos silloiselle äidinkielen opettajalle), ja taidot tuntuvat olevan jatkuvasti tärkeämpiä.