Olen metallimusiikin suurkuluttaja. Olen pyrkinyt välttämään “ekat levyt oli parhaita”-snobiasennetta, mutta ajan kanssa kärjistyksestä alkaa löytyä totuuden siemen.

Tämä ajatus tuli kuunnellessa Elvenking-yhtyeen tuoretta “Rite of Passage”-EP:tä. Yhtye on minulle nuoruudesta tärkeä, ja nimenomaan ensimmäiset kolme levyä (Heathenreel, Wyrd, ja The Winter Wake) ovat jättäneet minuun vahvan vaikutelman ja niiden kuuntelu tuo aina oman nostalgiansa. Sittemmin olen joutunut myöntämään, että 12 pitkäsoiton jälkeen hittiprossa ei ole kaksinen. Levyiltä löytyy yhä yksittäisiä hyviä biisejä, mutta yleinen rima on laskenut melko keskinkertaisten ja unohdettavien lurituksen pintaan.

Poikkeuksia toki löytyy. Dragonland-nimisen poppoon kolme ensimmäistä levyä ovat kaikin puolin stereotyyppistä fantasiapowermetalia, mutta neljännelle Astronomy-julkaisulle yhtye keksi itsensä uudelleen, tuoden mukaan aiempien genretrooppiensa tilalle hitaampia tempoja ja kaikin puolin mielenkiintoisempia rakenteita.

Ehkä juuri tästä löytyy ongelman juuri: ensimmäisillä tuotoksilla usein tuodaan se oma idea puhtaimmillaan ulos, toisaalta ansa voi myös olla, ettei idea ole vielä riittävästi muhinut tai jalostunut. Seuraavalle parille levylle paketointi on parempi, mutta toisaalta se pontevin ulosanti on kenties jo toteutettu. Kaikista ihanteellisin ulostulo löytynee luovuuden ja jalostuksen leikkauspisteestä.

Olen kuullut monen suusta kommenttia siitä, miten “rokin vaarallisuus” on katoamassa. Joskus sitä asetetaan teknologisen kehityksen syyksi, joskus ympäröivän maailman. Soittajana oma asenteeni on, että virheet ovat osa kokonaisuutta ja saavat musiikin elämään. Erilaiset somevaikuttajat etenkin kitaroinnin alalla tuntuvat suuntaavan enemmän virtuoosimaiseen kliinisyyteen, jossa rosot tulee minimoida. Tässä maailmassa elävät muusikonalut luonnollisesti suuntaavat tähän. En itse usko, että vaikkapa mallintavien vehkeiden käyttäminen analogilaitteiden sijaan on asian keskiössä, vaan kenties laiteteknologiaan suhtautumisen ja yleisen soitannollisen asenteen välillä löytyy jotain korrelaatiota.

Jos muusikkona luot itsesi uudelleen, on vaarana fanien kaikottaminen. Jos jatkat samaa rataa, on vaarana latistuminen. Jos pidät yhtyettä omana konseptinaan jonka saundi ja genre ovat tiukasti rajattuja, vaatii niistä irtautuminen toisen bändin, jolloin vanhastaan luodun hyödyntäminen voi olla hankalaa. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta itse kenties preferoin reittiä “tää nyt kuulostaa aika erilaiselta”, jossa sama yhtye sattuu etsimään jotain uusia tuulia. Valitsi minkä reitin tahansa, johtavat polut usein monien kohdalla juuri lauseeseen “ekat levyt oli parhaita”.