Olen innokas videopelaaja, kunnes en ole. Kuten monet muutkin asiat, tämä harrastus tulee ja menee vuoroveden lailla. Tällä hetkellä päällä on täysikuu.

Suomi on tunnetusti Playstation-kansaa, enkä ole poikkeus. Pääasialliset alustani (retroilun ulkopuolella) ovat juuri PS5 ja PC, ja näiden jakolinja kulkee enemmän tapauskohtaisen fiiliksen mukaan. Suuren osan vuodesta kummatkin saavat olla rauhassa, mutta tähän ryysikseen mahtuu useampikin nimike.

Hades II

Narkkasin aiempaa Hadesta melkoisella pieteetillä, pelaten pelin läpikotaisin ensin Switchillä ja sittemmin PS5:llä. Jatko-osa roikkui pienen ikuisuuden early access -vaiheessa, mutta halusin ennemmin odottaa valmista. Ostinkin lopulta Switch-version joskus alkuvuodesta 2026, mutta se ei lopulta lähtenytkään. Vaati vielä useamman kuukauden odottelun kunnes PS5-versio syystä tai toisesta sai otteeseensa. Versioiden välillähän ei sinäsä ole muuta eroa kuin ohjaimen detaljit ja pienet graafiset laadullisuudet.

En tykkää vertailla asioita toisiin, edes tätä jatko-osaa edeltäjäänsä. Kokemuksesta ja eri elementeistä sai toki huomattavasti enemmän irti ykkösosan taustalla. Osuipa tähän vuoteen vielä suuren maailman The Odyssey -elokuva, jota kautta taustamateriaalia tuotiin tutummaksi ja samoja asioita löytyi myös Hadeksen jatko-osasta runsaasti.

Final Fantasy Resonance

Edesmennyt Brave Exvius on pelisarjansa ansiosta ainoa gacha-peli mihin olen enemmälti uppoutunut. Kesällä päätin hiukan katsoa mitä pelille nykyään kuuluu, ja yllätyksekseni huomasin kioskin sulkeutuneen. Sen sijaan piipussa oli Resonance-lisänimeä kantava peli, joka pohjautuu Brave Exviusin ykköskauden tarinaan.

Final Fantasy lienee pelisarja joka on ainakin pelimekaanisesti keksinyt itsensä uudelleen useita kertoja. Resonance on omanlaisensa paluu juurille: pehmeämpi versio job/class-systeemistä, puhtaasti vuoropohjaiset taistelut, ja kaupunki/luolastopohjainen 2D-seikkailuelämys. Tarina ja hahmot ovat varsin melodramaattista juustoa, joka kenties enemmän korostaa tietynlaista keveyttä tuoden mukanaan hyvin FF5-maisen sivumaun. Itselläni on lämpimät muistot juuri noista SNES-ajan sarjalaisista, ja tämä peli kairautui pitkälti samaan lokeroon.

Ghost of Yōtei

Pelien teemat vaikuttavan menevän aalloissa. Jossain kohtaa tuli viikinkiteemaisten pelien ruuhkahuippu, jossain taas feudaaliajan Japaniin sijoittuvien. Ghost of Tsushima oli ensiluokkainen kokemus, ja odotinkin Ghost of Yōteita innolla. En kuitenkaan päässyt siihen käsiksi julkaisun aikaan, jonka jälkeen olen lähinnä odottanut sopivaa alennuskappaletta, ja lopulta löysinkin pelin käytettynä.

Olen kirjoitushetkellä pelannut peliä muutamia tunteja. Höpsön ja kepeän FF Resonancen jälkeen synkkä ja jopa raaka tarina iskee korostetusti, ja avoimen maailman pööpöily tuo mukanaan sekä hyvät että huonot puolet; olen lähinnä nauttinut kolkkien könyämisestä ennemmin kuin juonen edistämisestä, joka lienee jokaiselle Oblivion/Skyrim-konkarille tuttua. Taistelu tuntui alkuunsa haastavalta (en toki tiedä meninkö seikkailemaan väärille nurkille heti alkuvaiheessa), mutta ote tuntuu luonnostaan parantuvan joka miekansivalluksella.

Castlevania: Belmont’s Curse

FF Resonancen jälkeen edessäni oli 2 vaihtoehtoa: Ghost of Yōtei, tai Castlevania. Castlevaniaan itseensä minulla ei ole kovin syvällistä suhdetta, vaikka Symphony of the Nightin ja Aria of Sorrow’n parissa on tullut vietettyä kolminumeroisia tuntimääriä. Ilokseni kuitenkin opin, että Belmont’s Curse jatkaa nimenomaan tämänmakuista Castlevaniaa. Ehkä pienen 3D-ekskursion jälkeen paluu Hadesin ja FF:n alustamaan 2D-menoon tuntuu osuvalta.

World of Warcraft: Forever

Aivan ensiksi: en aio pelata tätä. Olen parantuva WoW-pelaaja, ja melko äskeittäin ratkesin Classicin pariin hetkellisesti. Tästä seurasi jonkunlainen burnout, ja peli (onneksi) jäi sikseen.

Forever konseptina kiinnostaa, ja näin alkuvaiheessa mukaan hyppääminen olisi varmaan pelin parasta antia. Joudun kuitenkin muistuttamaan itseäni siitä aikapanostuksesta mitä se vaatii, ja vastaus kysymykseen “haluanko tehdä sen” on kovaääninen ei. Jos aika olisi rajatonta ja muut harrastukset nollissa, miksei.

Grand Theft Auto VI

Varmaan monille se hypetetyin kohokohta vähintään tänä vuonna, ellei vuosikymmenenä. GTA on ollut itselleni aika hiukan toissijainen sarja. Olen kyllä pelannut sarjaa paljonkin, etenkin Vice Cityä ja nelososaa. En kuitenkaan jaksa hypettyä uusista osista juurikaan. Tulen varmasti kutosenkin jossain kohtaa pelaamaan, mutta tuskin tulee olemaan tänä vuonna.