“Äärimetallin” äärimmäisyyden määrittely vei vain noin 700 sanaa – ja yritin olla lyhytsanainen. Nyt kun rakennustelineet on pystytetty siirryn tutkimaan “äärimusiikin” potentiaalisia merkityksiä ja ulottuvuuksia.

Siirrymme hyvin subjektiiviselle maaperälle, mutta sehän minulle sopii! Pääidea on edelleen sama: affektiivinen äärimmäisyys, koko soonisesti tai temaattisesti. Alun perin ajattelin laittaa kaiken tähän samaan kirjoitukseen, mutta tekstin pulputessa päädyin jakamaan tämän kahtia.

Ensimmäisessä osassa mietin mistä se ajatus alkujaan lähti, sekä äänellisiä ulottuvuuksia. Toisessa osassa sukellan syvemmälle tematiikkaan.

Taustaa

Alamme pääsemään eräänlaisille sydänmaille. Pidin parisen vuotta sitten korealaiseen popkulttuuriin keskittyvässä conissa esityksen otsikolla “Korealaisen pop- ja metallimusiikin hämmentävä yhteishistoria”. Ensimmäisissä versioissa puhuin “korealaisesta äärimusiikista”, joka oli ymmärrettävän hämmentävä, sillä “äärimusiikki” ei ole mikään oikea juttu vaan korkeintaan äärimetallista käytetty hankala synonyymi.

Yleisö oli mukavan vivahteikas, ja pääosin itselleni jäivät joskus teini-iässään metallin kuuntelun aloittaneet nyt jo aikuiset ihmiset, jotka olivat paikalla kenties nykyisten mielenkiintojensa kautta. Samaistuin heihin. En itse tiedä kpop-menosta juuri mitään, mutta nautin eri aihealueiden coneista ja ylipäätänsä esoteerisuuksien fanittamisesta. Asiaan palaten: loppumetreillä aikataulusyistä leikkuuhuoneeni lattialle jäi melko provokatiivinen ajatus siitä, että kpop on äärimmäisempää kuin metallimusiikki. Metallimusiikki flirttailee ääni- ja aihemaailmaltaan varsin epämiellyttävienkin aiheiden kanssa, mutta japanilainen & korealainen viihdekoneisto aiheuttaa jatkuvalla nuorten ihmisten tuotteistamisella aitoa, systemaattista, valtavirran sanktioimaa inhimillistä kärsimystä.

Ja olisihan se ollut vähän aiheen vierestä.

Hic sunt dracones

Minulla ei ole mitään valmista listaa erilaisista kategorioista, joiden läpi lähteä suodattamaan äärimmäisyyttä. Sen vuoksi ammennan inspiraatiota aiemmasta tekstistäni, mutta saatan keksiä lennosta lisää.

Esimerkit tulevat sisältämään vähän kaikenlaista, joten kollektiivinen sisältövaroitus ei ole järkevää. Yritän objektiivisesti raskaimpien juttujen kohdalla erikseen antaa pientä heads-uppia. Jos olet erityisherkkä vaikkapa koville dissonanteille äänille, niin toivottavasti itse ymmärrät olla kuuntelematta tiettyjä audioesimerkkejä.

Soonisuus

Musiikki on taidetta. Sen vuoksi taiteen lainalaisuudet ja niiden rikkominen ovat myös eri musiikkiteoksissa keskiössä. Tarkoitukseni ei ole analysoida teosten taiteellisia ansioita, vaan listata mielestäni eri tavoin äärimmäisiä esimerkkejä. Ehkä joku jatkoaihe (mihin ei aio luultavasti koskaan ryhtyä) olisi ottaa mukaan tietty utilitaristinen ulottuvuus, eli mkä on teoksen käyttötarkoitus. Tällä tavalla saisi tarkemman rakenteen erotella äänitaideteoksia “kulutusmusiikista”.

Koska musiikki noudattaa tunnettuja parametreja, meihin on jo koodattu eräänlainen kulttuurisidonnainen “musiikin malli”. Popmusiikki pääsääntöisesti noudattaa kiltisti kaikkia lainalaisuuksia, ja täten niiden soonisuus itsessään ei objektiivisesti herätä kummoisia tuntemuksia. Vasta kun rikomme jotain sääntöä, saattaa itse kunkin aivot hieman nyrjähtää.

Aloitetaan klassikkoesimerkillä.

Musique concrète genrenä vapautuu musiikin musiikin säännöistä. Ei melodiaa, harmoniaa, tai rytmiä. Ympäristön äänistä koostuva teos äänitetään ensin, ja koostetaan sitten. Jos tarkoitus on rikkoa rajoja ja musiikin sääntöjä, on tämä jonkinlaista totaalista anarkiaa.

Musique concrèteä vapaasti muotoileva noise-genre kokonaisuudessaan käyttää pääasiallisena elementtinään epähaluttua ääntä: kiertoa, häiriöitä. Mentiin samassa äärilaidassa eri akselille: paitsi musiikilla ei tarvitse olla mitään varsinaisia rakenteita, ei siinä tarvitse olla edes mitään “halutuksi ääneksi” tulkittavaa. Esimerkkinä toimiva kappale on hyvin kirjaimellisesti reilut 13 minuuttia “sitä samaa”.

Toisessa äänipäässä drone pyrkii minimalismiin ja venytetyn ajan tuomaan dynamiikkaan. Kappaleessa ei välttämättä huomaa mitään vaihtuvuutta kunnes skippaa eteenpäin. Hitaasta ja hienovaraisesta muutoksesta luodaan kokonaisuuksia, jossa alku- ja lähtöpiste voivat olla kovinkin erilaisia.

Taajuudet ovat yksi tapa leikitellä äänillä. Kappale on (ainakin itselleni) selkeän musiikillinen, joskin sen kuuntelu vaatii fyysisesti aika paljon. Itselleni kontrastit tuottavat usein vahvoja affekteja, ja tässä ne ovat pääosin ruumiillisen epämukavia.

Rytmi on oma akselinsa jolla leikkiä. Tässä tapauksessa se toimii eräänlaisen moduloinnin kautta: kun rytmi kasvaa äärimmäiseksi, voidaan siitä muokata kokonaisuudessaan melodisia osioita. Tästä metakäsitteestä aukeaa joku outo “loputtoman kiihtyvyyden” universumi.

Kehtaisin myös väittää, että ainakin itselleni tämä kuulostaa aiempia esimerkkejä enemmän musiikilta kuin itsetarkoitukselliselta äänitaideteokselta. Ehkä tässä on riittävästi höttöä (eli varsinaisia musiikillisia elementtejä) mukana.

Seuraava esimerkki haastaa kenties enemmän soonisuuden ja tematiikan välitilaa: rakennetta.

“You suffer, but why?”

Hei, black metalia! Tavallaan. Harmonia on yksi musiikin tukipilareista. Tiedostimme tai emme, kokemuksemme musiikista on sidoksissa tiettyyn sääntöjen viitekehykseen. Joskus musiikki haluaa olla “xenharmonista”, eli elää tämän harmonioiden viitekehyksen välitilassa. Tällöin kappale saattaa noudattaa muutoin meille tuttuja musiikin lainalaisuuksia, paitsi juuri harmonia on vinksallaan.

Jätän tämän tähän kunniamainintana. Kappale ei vie mitään tiettyä potikkaa ääriasentoon, mutta tämä kyseinen teos on ainoa joka on koskaan tullut konkreettisesti painajaisiini. Tällainen henkilökohtainen alitajunnan ronklaaminen on mielestäni sangen epäkohteliasta. Kokemus on subjektiivinen, mutta toimii henkilökohtaisena muistuttajana puhtaan äänimaailman voimasta.

Totaalinen hiljaisuus lienee määritelmällisesti eräs ääripää.

Stay tuned

Puhtaasti ääneen liittyvät asiat ovat suoraviivaisia selittää ihan vaan linkkaamalla jonkin selkeän esimerkin. Kun seuraavassa osassa pulahdamme enemmän tematiikkaan sisältäen kaiken lyriikoista ja kansitaiteesta esiintymiseen ja yhteiskunnallisuuteen, tulee tarve avata taustoja suuremmaksi. Tämän vuoksi myös tekstiä nyt luonnosvaiheessa (first draft final draft) on jo kosolti.